Kävelin torstaina lumisateessa teatterille. Ensimmäistä kertaa mua ei haitannut, vaikka hiukset kihartuivat pipon alla ja lunta satoi silmiin. Olin hyvällä tuulella. Teatterissa olen käynyt yleensä vain koulun kanssa, joten on aina mieluista päästä sinne (varsinkin ilmaiseksi) sivistämään itseään. Mulla oli hyvä paikka ja vaikka aluksi olinkin hieman kriittinen näytelmän suhteen, se lopulta yllätti mut täysin. Näytelmä oli kaikessa sekavuudessaan ihanan inhimillinen ja opettavainen. Näyttelijät osasivat todellakin näytellä, laulaa ja tanssia. Miten pystyykään tekemään tuon kaiken samaan aikaan?

Väliajalla menin istumaan meille varattuihin pöytiin muutaman ikäiseni joukkoon. Yksi niistä oli ihana tapaus, se hölötti koko ajan eikä malttanut pysyä paikallaan. Se oli kuin joku pieni menninkäislapsi. Jo siinä mulle tuli tosi hyvä mieli. Jaoimme ylimääräisen piirakanpalankin keskenämme.

Sitten väliaika loppui ja menimme takaisin istumaan paikoillemme. Satuin vilkaisemaan kännykkääni JA ONNEKSI ISTUIN. Näytössä nimittäin luki yksi puhelu tullut ja sen perässä erään suurisilmäisen pojan etu- ja sukunimi. Sydämeni alkoi jyskyttää ihan hulluna. Se oli soittanut mulle! Tämä on siis se ei kuka tahansa -ihminen jo puolen vuoden takaa, se, kehen tutustuin tanssimalla ja silmäpeli ym. on jatkunut jo siitä saakka. Se oli suurin syy mun tunnesekoiluihin edellisessä suhteessa, sen seurassa vaan järki hävisi kokonaan! Mä olin nyt yhdessä vaiheessa menettämässä toivoni sen suhteen, kun siitä ei ottanut selvää sitten millään. Tiesin, että se on kiinnostunut musta, kun se hakeutui lähelle, puhui asioista sillä tavalla jne. Mutta samalla siitä näki, ettei se halunnut olla liian helppo, tai että sitä pelotti. Ajattelin, että parempi säästää oma sydän epävarmoilta tapauksilta ja olin jo lähellä poistaa sen numeron. Joku pieni ääni mun takaraivossa kuitenkin sanoi, ettei sitä numeroa kannata poistaa vielä, jos se vaikka soittaisikin. Sitten ainakin tietäisin, kuka soittaja on.

Ja nyt se oli soittanut mulle! Ja mä olin juuri jossain teatterissa! Esirippu aukesi ja mä vaan äimän käkenä hymyilin. Kukaan muu ei saa mussa tuollaisia tuntemuksia aikaan, se on jo melkein pelottavaa. Jalat lähtee alta, jännitys tuntuu mahassa, tärisyttää ja päässä huimaa. Pelkkä yksi puhelu tullut sai tuon aikaan! Arvatkaa vaan, olisinko malttanut keskittyä näytelmään, kun olisin halunnut päästä soittamaan sille takaisin!

Näytelmä kuitenkin loppui aikanaan ja mä kiiruhdin salista rauhalliseen paikkaan soittamaan sydän pamppaillen. No moi, olit soittanut. Ei oo sustakaan vähään aikaan kuulunut. Mitäs sä teatterilla? Ois kiva nähä. Tulisitko tänne -erään baarin nimi-? Oon täällä parin kaverin kanssa. Tottakai mä menisin sinne ja se tiesi sen itsekin. Sitäpaitsi muuten olisin joutunut odottamaan bussia 40 minuuttia.

Oli pakko soittaa yhdelle kaverille ja purkaa tämä kaikki ulos. Keskustan kohdalla lopetin puhelun ja koitin rauhoittua. Kävelin torin poikki. Baarin edessä oli ihmisiä tupakalla ja kun menin lähemmäs, yksi niistä paljastui mun tyypiksi. Se tuli tottakai heti halaamaan, yhtä innoissaan kuin aina.

Sisälle päästyämme se alkoi sanoa asioita, kuten: "Sä et oo pelkkä kuori. Mä oon ajatellut sua paljon, erittäin paljon. Jo sillon alussa mä näin, että sä et oo pelkkä kuori. Vaikka ois kuinka kaunis tahansa, niin se ei riitä. Sä oot erityinen, sussa vain on jotain. Sä näät mun läpi. Sä tiedät, mitä mä tunnen, sitä ei tarvi ääneen sanoa, koska sä tunnet saman." Vasta tuossa vaiheessa mua alkoi tärisyttää, koska tajusin, mitä se oli juuri sanonut.

Se puhui täyttä totta. Mä oon nähnyt sen läpi, mä tunnen tismalleen samoin. Se tässä onkin niin ihmeellistä. Tämä on ollut alusta saakka yhtä taikaa. Kun mä kosketin sen jalkaa, mä näin, että se värähti ja sen silmät sulkeutu hetkeksi. Sitä pelottaa, mä tiedän sen.

Yöllä se paljasti enemmänkin, kaiken. Että se on nähnyt musta unta. Että mun sanat meidän ensitapaamisessa oli jäänyt sen mieleen. Että se oli ollut mustasukkanen, kun se oli nähnyt mut mun edellisen poikaystävän seurassa. Että sitä oli sattunut silloin. Että se olisi voinut ajella vaikka kuinka siellä päin missä asun nähdäkseen edes vilauksen musta. Mä kerroin sille samanlaisia asioita, mä kerroin sille niin paljon. Ja voi Luoja, kun sen seurassa huimaa! Taju meinaa lähteä ja tunne on molemminpuolinen. Ei meinaa pystyssä pysyä ja päässä vaan pyörii. Niin kuin sekin aina sanoo, ettei alkoholia tarvi, kun tunteillakin saa pään niin sekaisin. Eli jos ihmiset ihmettelevät, mitä piristeitä mä olen alkanut käyttää, niin tästä se vaan johtuu!