1.

Kun liian kauan rakastaa, unohtaa, millaista on olla yksin. Sinä olet rakastanut minua ja tehnyt minusta ehjän, kokonaisen. Odotin sinua niin kauan ja olin olemassa sinua varten. Kun viimein todellisuus ylitti kaikki unelmat ja puhkesin kukkaan, en tiennytkään, mitä tehdä. Olin kukannuppu, jota vain harva osasi hoitaa, mutta sinä tiesit, miten kastella ja ruokkia. Lopulta unohdin, että olin joskus ollut rikkinäinen ja piilossa muiden katseilta. Nyt olin varma itsestäni, pärjäisin myös omillani. Se oli sinun ansiotasi.

Ehkä liika samankaltaisuus lopulta tuhoaa kaksi samanlaista sielua. Käy plusmiinusnolla-ilmiö. Kauan yksinään harhailleet, lopulta toisensa löytäneet sielut täyttyvät tunteesta, joka sokaisee silmät ja saa todellisuudentajun horjumaan. On aika irroittaa, mutta tajuaako sen liian myöhään? Onko jo ehtinyt luvata toiselle loppuelämänsä.

Aika, se saa meidät sekaisin. Ajoissa voi olla vain itsensä kanssa. Kun saavuttaa hetken, jossa ei ole ketään muuta, tietää olevansa osa todellisuutta, juuri oikeassa kohdassa ja kiinni maailmassa. Kukaan ei vaadi mitään ja tietää tasan tarkkaan mitä tehdä. Mutta miten selittää se toiselle? Että rakastaa, rakastaa, mutta kahdesti sanottuna se on jo vakuuttelua. Vaikka rakastanhan minä! Mistä sen tunteen voi edes tietää? Kuinka paljon se saa muuttua? Mieleeni nousee kuva kauan yhdessäolleesta pariskunnasta, jo vanhoista ihmisistä, joilta kysytään pitkän ja onnellisen suhteen salaisuutta. Dr. Philin esimerkissä sanottiin, ettei koskaan lakattu rakastamasta samaan aikaan. Se ei ole helppoa, se vaatii paljon työtä. Entä jos se onkin juuri tällaista, niin kuin minun elämäni? Pidä kiinni, niin voimme hukkua. Tänä iltana pitelen sinua. Voin sanoa, oon sun.

Lukiossa kirjoitin esseen aforismista "Paratiisilintu laskeutuu vain kädelle joka ei purista". Sitäkö tämä on? Saattaisi olla. Sinä sanot, ettet mene pois, ettet lakkaa rakastamasta. Että voi voi ja koita kestää. Se ärsyttää minua, mutta tiedän tarvitsevani sinua. Kun koitan elää itselleni ja olla vahva, alan kuitenkin pian kaipaamaan sinua ja varmaa paikkaa sylistäsi. Entä jos joutuisin vähän pelkäämään puolestani, että kuinka minun käykään sinun kanssasi. Jos et olisi niin ehdoton, ehkä minäkin riippuisin sinussa tiukemmin. Ethän purista minua.

Minä olen paratiisilintu.

2.

Kaksi samanlaista voi tarvita toisiaan jatkossakin.
Yksi puolikas sitäkin enemmän.