Poika katsoo tanssilattian reunalta. Se oikeasti tuijottaa minua. En voi erehtyä. Katsahdan kavereihini. Huomaavatko he saman? Hymyistä päätellen asiasta ei ole epäilystäkään. Minunkin huuleni kääntyvät ujoon onnentunteeseen. Ei tämä voi olla totta. Onko varma, ettei hän katso jotain kavereistani?

Hetken päästä se selviää. Käyn kavereideni kanssa yläkerrassa haukkaamassa happea. Kun tulemme portaita takaisin alakertaan, poika seisoo ystävineen silmieni edessä. Se huomaa minut, katsoo silmiin ja sanoo kuin sanookin moi. Minun on pakko vilkaista taakseni varmistaakseni, että tervehdys on tarkoitettu juuri minulle. Muita ei näy. Hämilläni saan hymyiltyä hänelle takaisin ja huokaistua moin. Sitten olemme jo ohittaneet hänet.

Poskiani kuumottaa. Poika on ventovieras. Minä olen katsellut häntä. Aluksi luulin häntä erääksi toiseksi, mutta sillä toisella ei ollut sinisiä silmiä. Ei kellään voi olla tuollaisia sinisiä silmiä ja noin suloista hymyä. Ihmettelen vieläkin, miksi hän juuri minut huomasi. Poika itse on helppo huomata. Harva ihminen kiinnittää huomioni, mutta rokkipojat saavat aina sydämeni sekaisin. Sellainen hänkin on. Hänellä on t-paita pitkähihaisen päällä, lippa silmillä ja lökärit jalassa. On hänessä siis vähän hoppariakin. Hän on erilainen. Kaikki muu ympärilläni on vain yhtä massaa. On hämärää, mutta musiikki sykkii ja liikuttaa minua. Hän tarkkailee kauempaa. Kun minä katson, katse väistyy. Välillä säikähdän, kun katseet osuvat yhteen. Alkaa väkisinkin hymyilyttää.

Poika on siirtynyt lähemmäs. Minulla on kuuma. Kaverit hajaantuvat. Osa jää tanssimaan, mutta minä menen istumaan. Jätän pojan ja sen kaverin väliin pari tyhjää penkkiä. Poika on niin lähellä että pyörryttää. En uskalla kääntää katsettani hänen suuntaansa. Näen kuitenkin, että hän vaihtaa paikkaansa kaverinsa kanssa. Hän tulee lähemmäs minua. Hän tulee ihan viereeni. Nyt ei enää auta olla katsomatta. Hymy pyrkii pintaan. Poika alkaa puhua. En muista enää sanoja. Tanssilattian vieressä ei kunnolla kuule puhua. Menemme yläkertaan kahdestaan. Poika polttaa tupakkaa ja minä hengitän vieressä. Odotan.

Pojan nimi alkaa J:llä. Hän on minua vuotta vanhempi ja armeijassa töissä. Ei uskoisi. Minä olen 18 vuotta ja vielä hetken aikaa lukiossa. Poikakin on käynyt lukion, mutta myös amiksen. Hänen pisteensä nousevat silmissäni. Jokin alkaa pistää sydäntäni. Oma poikaystävänikin on käynyt ammattilukion. En kerro sitä hänelle. En kerro koko poikaystävästä. Työnnän sen ajatuksissani syrjään.

Menemme takaisin alakertaan. Olen lupautunut tanssimaan. Tanssilattia on tunkkainen, mutta me pompimme itsemme hikeen. Kädet pitävät toisistaan kiinni ja meitä naurattaa. En muista, milloin minulla viimeksi olisi ollut yhtä hauskaa. Kaverit katsovat kauempaa, mutta minä vain hymyilen heille. Antakaa minun nyt elää ja iloita. En päästä poikaa ihan lähelleni. Menemme sivumpaan juttelemaan. Hän pyytää puhelinnumeroani. Minä en voi. Hän todella haluaisi kanssani kahville. Minäkin haluaisin, mutta minulla on poikaystävä. Sanon sen hänelle. Pelkään pojan reaktiota. Ei kuulemma tunnu missään tuoreen eron jäljiltä. Olisihan hänen pitänyt arvata. Silti hän ei lakkaa puhumasta tai lähde pois. Hän näkee silmistäni, miten minua harmittaa. Hän olisi niin halunnut tutustua minuun. Miksi nyt yhtäkkiä pitää ilmestyä ihan minun tyyliseni ihminen, kun olen ensin löytänyt sen oikean itselleni? Elämä on vähän epäreilua tai sitten se antaa kaiken tarvittavan, mutta vähän myöhässä vain. Niin että kaikki hyvä menee päällekkäin ja tulee valinnanvaikeus. Pientä mieltä koetellaan, mutta pidän periaatteistani kiinni. Sitä ennen kuitenkin tanssin itseni uuvuksiin.

Hitaat alkavat. Liike ympärillä hidastuu ja me katsomme toisiamme. Kyllä, minä nyökkään. Käsi kädessä kuljemme tanssilattialle ja tunnen pojan lähelläni. Hän pitää minua tiukasti käsiensä suojassa. Tunnen pojan tuoksun ja hengityksen. Tunnen kaipuun ja ihon ihoa vasten. Kädet puristavat lujempaa. Minä halaan takaisin. Minä olen onnellinen.

Kun musiikki loppuu, me katoamme.

- 4 kk myöhemmin

Tanssin tyttöporukan kanssa, kun huomaan pojan tarkkailevan minua. Sydämessäni hypähtää. Tiedän, että myös poikaystäväni on täällä, mutta en voi silti olla innostumatta.

Kohta poika tulee minua kohti ja sanoo moi. Minun täytyy taas tarkistaa, että sanat on tarkoitettu juuri minulle. Vastaan ja hän on jo edessäni, ottaa kädestäni kiinni ja vetää tanssilattialta syrjään. Kerron hänelle olevani täällä poikaystäväni kanssa. Hän sanoo nähneensä meidät kerran aikaisemminkin, mutta ei täällä. Miten poika on voinut tunnistaa? Hänelle riittää, kun saa hetken aikaa jutella kanssani. En näe häntä enää illan aikana uudestaan.

Poikaystäväni on nähnyt kaiken. Menen vaikeaksi, mutta selitän tilanteen mahdollisimman totuudenmukaisesti hänelle. Hän on mustasukkainen, mutta näyttää hyväksyvän vastaukseni.

-

Törmäämme taas kerran baarissa. Kumpikaan meistä ei pysty peittelemään innostustaan. Myöhemminkään en voi olla etsimättä häntä katseellani.

Kun poika yhtäkkiä seisoo edessäni, hän ei enää päästä minua pois. Menen istumaan hänen kanssaan ja juttelemme. Poika kertoo etsineensä minua baareista. Minun kanssani oli kuulemma todella ihana tanssia silloin ensimmäisellä kerralla. Olin jäänyt hänen mieleensä.

Myöhemmin hän kertoo kaverillensa ihastuneensa minuun nähdessään minut ensimmäistä kertaa. Olen ihmeissäni. Olinko todella ollut niin ihana? Olen jo aikoja sitten eksynyt kavereistani. Turvaudun poikaan, joka pitää minua lähellään. Kun käteni koskettaa pojan vyötäröä, huomaan hänen olevan todella laiha. En kuitenkaan halua pitää pojasta kiinni, sillä hänen seurassaan oleminenkin on jo liikaa. Olen varattu ja sen oikean löytänyt, mutta pelkään tunteitani tätä poikaa kohtaan. Kiinnostus on vain kasvanut, vaikka aluksi yritinkin ohittaa sen. En vain halua tuottaa poikaystävälleni kärsimystä, sillä hän ei ole sitä ansainnut.

Avaudun hieman asioistani. Istumme ihan liki toisiamme, sillä tilaa ei ole enempää. Hän pitää kädestäni kiinni. Puhumme ja minua alkaa pian ahdistaa omat tunteeni. En itsekään tiedä, miksi poika kiehtoo minua. Odotan aina löytäväni hänet, mutta miksi? Nyt hän on siinä vieressäni. Ajatukseni ovat ihan sekaisin. Kaverini ovat jo lähteneet, joten poika on ainut, kenen kanssa uskallan olla. Tunnen hänet jo jollakin tapaa, vaikken tiedäkään hänestä sen enempää. Olisin silti valmis tekemään jotain sellaista, mitä en uskoisi itsestäni. Siksi on parempi lähteä.

Poika saattaa minut ulko-ovelle. Koko kotimatkan ajan kiroan itseäni eikä syksyn kylmyys tunnu missään. Kotona minun on pakko avautua poikaystävälleni, sillä hän huomaa minussa tapahtuneen muutoksen. Shampanjalasi särkyy, kun kerron.

-

Näen pojan kävelevän baaritiskille. Sydämeni hakkaa hurjemmin kuin koskaan ja jännityksen sekainen odotuksentunne tiivistyy vatsaan. Onneksi istun, muuten jalkani pettäisivät. Vieressä istuva kaverini vain hymyilee minulle. Käymme vessassa peilaamassa itseämme ja kiertelemme ihmisten seassa.

Olemme menossa yläkertaan, kun poika huomaa minut. Minä hymyilen, ja hän kutsuu meidät pöytäänsä. Mitä kuuluu, hän kysyy. Mihin sä sun poikaystävän jätit? Kerron mitä minulla on kerrottavanani ja suuni kuivuu jännityksestä. Poika juo limsaa, sillä hän on autolla liikenteessä. En tiedä mitä sanoisin ja pieni hiljaisuus täyttää hetkeksi seurueemme. Poika sanoo käyvänsä tupakalla kaverinsa kanssa.

Poikaa ei näy. Luulen hänen jo lähteneen. Käymme yläkerrassa istumassa. Poika olikin ollut siellä näin pitkään. Hän lähtee alas, ei huomaa meitä. Me menemme kohta perässä. Musiikki kutsuu tanssimaan. Matkalla tanssilattialle poika tulee vastaan ja hymyilee. Hän jää kaverinsa kanssa toiselle puolelle tanssilattiaa seisomaan. Kun poika näkee meidän tanssivan, hän tulee ihan viereen katsomaan. Poika nojaa kaiteeseen ja minulla on vaikeuksia keskittyä. En tiedä mihin katsoisin, mutta tiedän pojan katsovan minua. Hän istui ensimmäisellä kerralla samassa paikassa. Poika taitaa olla vielä kiinnostunut.

Pojan kaveri tulee hakemaan hänet. En mene perään, sillä en usko heidän lähtevän. En kuitenkaan näe poikaa enää, vaikka hänen kaverinsa onkin vielä baarissa. Kiukku iskee pintaan. Myönnän itselleni, että minua harmittaa. Miksi poika on lähtenyt? Harmittaa, sillä hän oli jo niin lähellä, että ehdin innostua. En kerennyt saamaan puhelinnumeroa, en mitään yhteystietoja. En kerennyt edes kunnolla juttelemaan pojan kanssa. Nyt olisi sitäpaitsi ollut tilaisuus tanssia.

Illan tunnelma lopahtaa. Tuttuja tulee juttelemaan ja puran tilannetta myös lapsuudenystävälleni. Hän sanoo, että tunteiden kannattaa antaa mennä ohi. Jos haluan miettimisaikaa, voin pitää poikaystäväni kanssa taukoa. Hän kyllä odottaa minua ja tulee takaisin, jos hän on minulle se oikea. Kaikki menee niin kuin pitääkin. Uskonhan itsekin siihen, että kaikella on tarkoituksensa, ja aikansa. Se on tullut todistetuksi oman elämäni aikana jo monta kertaa. Olen vain niin malttamaton ja pohdin asioita päässäni niin perusteellisesti, että tunnen pian sekoavani. Pitäisi vain hellittää.

Mietin, uskaltaisinko pyytää pojan kaverilta tämän puhelinnumeroa. Yksi hyvä tilaisuus olisi, kun baaria aletaan sulkea ja ihmisiä valuu pihalle. Pojan kaveri odottaa kyytiä, ja minä jään hetkeksi miettimään. Kaverini sanoo, että näen hänet kyllä vielä ilman puhelinnumeroakin. En vain jaksaisi odottaa. En kuitenkaan kehtaa mennä pojan kaverin juttusille, joten lähdemme kaverini autolle. Hän on luvannut heittää minut kotiin.

Asun vähän kauempana kuin aikaisemmin, sillä olen muuttanut lähikuntaan asumaan yksin. Yö on aika hiljainen ja sumuinen, eteensä näkee vain muutaman metrin verran. Muita autoja ei tule vastaan. Puhun pojasta koko ajan. Hän pyörii mielessäni jatkuvasti. Haluaisin saada asioihin selvyyttä, mutta miten? Minun pitäisi käydä baarissa joka ikinen kerta, kun hän mahdollisesti olisi siellä. Muuta yhteyttä ei ole.

Kaverini on vaihtamassa kaistaa, kun viereen ajaa auto. Katsahdan kuskiin ja samalla hetkellä hän hoksaa minut. Molempien ilmeet ovat näkemisen arvoiset ja olemme ihan ymmällämme. Poika osoittaa minua ja kaasuttaa autoa. Minä huudan kaverilleni, joka on juuri kääntymässä, että aja niiden perään. Kiljun niin kovaa kuin suustani vain lähtee. Tämä ei voi olla totta!

Poika pysäyttää autonsa bussipysäkille ja kaverini ajaa samaan paikkaan. Pojat nousevat autosta ja niin myös minä astun kirpeään pakkasilmaan. Myös kaverini tulee ulos autosta. Poikia on neljä. He ovat yhtä lukuunottamatta samannimisiä. Emme oikein kukaan tajua tilannetta. Olin lähdössä kotiin nukkumaan, kun he yhtäkkiä olivatkin siinä. Osa sytyttää tupakan ja joku käy kusella. Hengitys höyryää, kun puhaltaa ulospäin.

Meitä pyydetään mukaan, mutta kaverini haluaa mennä kotiin. Hän kuitenkin tietää, mitä minä teen.

Kun istun autossa poikien keskellä, en voi olla miettimättä, miten sinne päädyin. Poikakin ihmettelee kuskin paikalla, että miten tämä voi olla mahdollista. Minua hymyilyttää, sillä ennenkin mahdottomat asiat ovat osoittautuneet mahdollisiksi. Ihmeitä tapahtuu. Ehkä poika on huomannut, että seurassani on jotain erilaista kuin muiden tyttöjen kanssa ollessa. Ehkä hän ei pääse minusta ihan perille. Tosin olen itsekin aika hakoteillä, vaikken sitä paljastakaan. Pysyttelen vieraassa seurassa melko hiljaa.

Käymme heittämässä yhden pojan kavereista kotiin ja jäämme itsekin hetkeksi sisälle istumaan. Pojalla on kaulassaan kaksi leitä eli kukkakoristetta, jotka hän ojentaa minulle ja pujottaa kaulaani. Jatkamme matkaamme. Piipahdamme vielä jonkun toisen ihmisen kotona, kunnes lähdemme ajamaan takaisin päin.

Nyt on joku muu ratissa. Minua pelottaa vauhti, sillä ilmakin on niin sumuinen. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään muuten kuin kysyttäessä. Musiikin pauhatessa ei edes kuule puhua. Jossain vaiheessa pysähdymme tankkaamaan hyvin mielenkiintoisella tavalla. Poika kysyy missä päin asun ja yritän selittää. Lähestyessämme kotiani alan neuvoa pojille reittiä, vaikkei luokseni olekaan vaikea löytää. Kuski ajaa ihan ulko-oven eteen ja poika huikkaa etupenkiltä, että nyt hän ainakin tietää, missä asun. Nousen autosta pää pyörällä. Sisään astuessani kello on jo yli aamuviiden.

Koko yön näen unia pojasta ja vaikka välillä heräänkin, uni vain jatkuu.