Meillä oli koulusta tehtävä huomiselle viestinnän tunnille, kertoa jostakin sanasta.

Mä otin sanan, joka tuli heti ekana mieleen. En tiedä, mistä se tuli, ehkä alitajunnasta, mutta hyvin vahvana kuitenkin. Tämä sana on muisto. Se soljuu suussa niin kauniisti ja se on jollain tavalla myös todella henkilökohtainen sana ja asia. Se on kaunis ja haikea, mutta se voi olla myös hyvin kipeä tai vastaavasti erittäin iloinen. Itse asiassa ihminen koostuu muistoista. Meissä kaikissa on muistoja, joita kannamme mukanamme ja joita kukaan muu ei voi nähdä, mutta joku pienikin ulkopuolinen asia voi nostaa muiston vahvasti pintaan. Muisto on siis jotain olemassaolevaa, vaikkei sitä voikaan käsin koskettaa. Se on vähän niin kuin ajatus, mutta silti jotain paljon voimakkaampaa. Se ei ole ohimenevää, sillä se voi nousta mieleen aina uudestaan. Muisto on erittäin vahva, sillä se voi saada kyyneleet pintaan ja ihmisen itkemään. Yleensä se liittyykin kuolemaan ja luopumiseen.
   Omassa elämässänikin muistot liittyvät suuriin tapahtumiin. Ne ovat yleensä kauniita ja kipeitä kokemuksia ja niihin saattaa liittyä ikävä. Mennyt elämä kuitenkin jatkuu ja säilyy muistoissa, joten kaikesta ei tarvitse luopua.

PS. Käy katsomassa: http://yle.fi/agricola/index.php?id=13